Minä Ja Matkat

29 elokuuta 2018

Vastakohtien Ateena

Ateena oli ihana. En kauheasti pidä suurkaupungeista, mutta Ateenassa viihdyin hyvin viikon. Ihmiset oli ystävällisiä, kutakuinkin kaikki puhuivat englantia, ruoka oli mahtavaa ja näkemistä ja kokemista oli vaikka kuinka paljon. Kaupunki oli täynnä vastakohtia, antiikin monumentteja, moderneja rakennuksia, graffiteja ja hurmaavia tavernoita.


Meidän hotelli, Fresh Hotel, sijaitsi kävelymatkan päässä vilkkaalta Monastirakin aukiolta, ja metroasemalta. Metro lentokentältä kulkee yleensä puolen tunnin välein, maksaa 10€ ja kestää 45 min.

Monastirakin aukio, Acropoliksen kukkula ja Parthenon taustalla

Alue jossa hotelli sijaitsee tuntui rauhalliselta ja turvalliselta, vaikka muutamia kodittomia näkyikin nukkumassa kadun varrella. Graffiteja oli seinissä paljon, mutta niitä näytti olevan pitkin ja poikin kaupunkia. 





Hotellin katto-terassin ravintolasta on näkymät Acropoliksen kukkulalle, missä Parthenon on pimeällä valaistu upeasti.


Lämpötila oli joka päivä noin 30c ja turisteja on tietysti paljon elokuussa. 

Ateena oli myös yllättävän halpa. Olin kuvitellut sen euromaana kalliimpana. Siellä olisi voinut shoppailla vaikka kuinka paljon, Syntagman aukiolta lähtevillä ostoskaduilla on vaikka mitä kauppoja, huippumuodista vähän edullisempiin. Monastirakin aukiolta taas lähtee pikkukatuja ja kujia, jossa myydään turistikamaa ym.


Ja ruoka! Ah miten hyvää kreikkalainen salaatti on, sitä ja tsatsikia ja tuoretta pitaleipää olisi voinut syödä joka päivä. Ja melkein syötiinkin. Souvlaki oli myös herkkua.

Sianliha Souvlaki

Ravintoloissa sai yleensä leipää alkuun; välillä tuli voita, oliiviöljyä tai tapenadea. Välillä se oli ilmainen, välillä se maksoi, mutta koska leipä ei ollut mitenkään erikoisen hyvää, me kieltäydyttiin siitä. 


6 kommenttia:

  1. Tuttuja kulmia! Minäkin asuin ihan Monastirakin aseman kulmalla, kun olin Ateenassa joitain vuosia sitten. Tykkäsin tosi paljon kaupungista. Ihmettelin, miksen ollut mennyt aikaisemmin! Se on kuitenkin niin paljon muutakin kuin vain antiikin historiaa. Ihanan eläväinen kaupunki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Ehdottomasti yksi mukavimmista kaupunkilomista mitä mulla on koskaan ollut!

      Poista
  2. Ateena on yksi paikka jonne olen todella pitkään halunnut päästä, mutta jostain syystä se on jäänyt aina näkemättä. Vaikka kaikenlaisia tunnettuja ja vähemmän tunnettuja Kreikan saaria on nähty, niin Ateena on vaan jotenkin jäänyt. Näitä kuvia katsellessa tekee kyllä mieli varata matka pikimmiten.

    VastaaPoista
  3. Ateena kiinnostaa kyllä kovasti, koska se ei olekaan Euroopan pääkaupungeista ehkä se ilmeisin matkakohde. Toistaiseksi Kreikkaan olen tutustunut vain kahdella eri saarella, joten manner-Kreikkaan voisi kyllä suunnata seuraavaksi. Jotenkin uskoisin, että Ateena olisi myös minun makuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua vähän mietitytti että viikko siellä vois olla pitkä aika, mutta näin ei onneksi ollut!

      Poista