Seuraavaksi oli vuorossa Anglan tuulimyllyt, osaan pääsi sisällekin! Tuulimyllyt on rakennettu 1900-luvun alussa.
Tuulimyllyn sisältä
Kahville pysähdyttiin suomalaisen miehen ja virolaisen naisen omistamaan kivaan kahvilaan (joka on myös majatalo), joka on menestynyt hyvin, vaikka sijaitseekin pienessä syrjäisessä kylässä.
Viimeinen pysähdys oli Kaalin meteoriittikraaterilla. Se on maailman ensimmäisiä kraattereita, jotka on todistettu meteoriitin aikaansaamiksi, ja on noin 3500 vuotta vanha. Tulilieskat jotka syntyivät meteoriitin iskiessä ilmakehään nähtiin kuulemma eteläsuomea ja liettuaa myöten, ja Saarenmaata alettiin kutsumaan tulimaaksi. Tulilieskat on myös mainittu Kalevalassa ja luultavasti jopa Kreikan mytologiassa!
Saarikierroksen jälkeen käytiin syömässä italialaisessa La Perla ravintolassa. Hyvää oli. Syönnin jälkeen käytiin hieronnassa ja saunassa.
Juhannuspäivänä oli taas aurinkoista ja lämmintä. Käytiin kaupungilla kiertelemässä ja terassilla istumassa.
Kun palattiin hotellille mentiin ottamaan aurinkoa ja saunomaan ulkosaunaan, niihin pääsi suoraan meidän liukuovesta, eikä paikalla ollut muita.
Tuo rakennus vastapäätä on ulkosauna
Sitten käytiin taas kylpylässä hoidoissa. Mulla oli koko kropan ja kasvojen kuorinta, kosteuttava vartalokääre ja kasvonaamio, sekä rasvaus. Niin rentouttavaa ja ihanaa!
Tässä altaassa rentouduin 15 minuutin ajan
Span jälkeen käytiin vielä syömässä tuulimyllyyn tehdyssä Veski-ravintolassa. Paikka oli kiva ja tunnelmallinen, ja ruoka todella hyvää. Suosittelen lämpimästi.
Juustolautanen alkuruuaksi ja villisikaa pääruuaksi. Nam!
Kaiken kaikkiaan kiva reissu, tykkäsin, mutta Pärnusta tykkäsin ehkä vähän enemmän. Vaikka siellä satoikin koko viikonlopun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti